Ajankohtaista

Artome Piia Kallioinen
Piia on Artome Oy:n tekoälylähettiläs
AI-lähettiläs on toteuttanut parin vuoden aikana kymmeniä AI-lähettiläskeissejä. AI-lähettiläät ovat käynnistäneet omia tekoälypolkuja omaksuen ja oppien uutta. Tätä on tehty...
Kuva syyskuussa järjestetystä REDI SOTEn tilaisuudesta. Salin edessä istuvat panelistit, ja heidän ympärilleen muut osallistujat.
Yhteiskehitetään palveluja kotihoidon ja lastensuojelun asiakkaille
Varsinaissuomalaisia kotihoidon toimijoita kerääntyi syyskuussa Turun yliopiston REDI SOTE -hanketiimin kutsumina ”Yhdessä asiakkaan parhaaksi – kotihoidosta tänään ja huomenna” -tilaisuuteen....
PK-yritysten kyberturvan kehittäminen kokonaisvaltaisesti ja kestävästi etenee 4K-hankkeessa
Hanke on etenemässä yrityspilottien osalta ensimmäisen haastattelukierroksen päätökseen. Vuoden 2022 loppuun mennessä olemme kartoittaneet 15 kohdeyrityksen kyberturvatilanteen erityisesti menetelmien ja...
Ääripäät kohtasivat Formnext-messuilla —pienen ja suuren mittakaavan tulosteissa nähtävillä valtava kehitys
Tänä vuonna Saksassa järjestettävillä 3D-tulostuksen (lisäävä valmistus) ammattilaismessuilla nähtiin ensimmäistä kertaa yli metrinkokoisia kertatulostettuja kappaleita. Näistä yhtenä esimerkkinä oli kokonainen...
Innovaatiosta tuotantoon — Osuu ja Uppoaa -hankkeen tutkijat tutustumassa viimeisimpiin teollisiin 3D-sovelluksiin Formnext-messuilla Saksassa  
Tänään alkaneet 3D-tulostuksen Formnext-messut kokoavat yhteen teollisen 3D-tulostuksen asiantuntijoita maailmanlaajuisesti aina materiaalispesialisteista ohjelmisto-osaajiin. Tapahtuma järjestetään joka vuosi Saksassa Frankfurtissa ja...
Pulmek Oy innostui VR-laseilla toteutetusta AM-koulutuksesta
Pulmek Oy:n toimitusjohtaja Hannu Pennanen ja myynnistä vastaava Sanni Pennanen (kuvassa, kuva: Pulmek Oy) testasivat Turun yliopiston toteuttamaa AM-teknologian (additive...
Yhdessä asiakkaan parhaaksi tilaisuuden osallistujia tiimityössä
Kotihoito tekee hyvää ja hyvin – tie vie asiakkaan parhaaksi
REDI SOTE -hankkeen tilaisuudessa kotihoidon asiantuntijat kohtasivat yhteisten kysymysten ja ajatusten äärellä 29.9.2022 Turun kauppakorkeakoululla. Odotus ja innostus näkyi ja...
Osuu ja Uppoaa
Opi AM-teknologiasta vr-ratkaisun avulla – tule kokeilemaan
Tule tutustumaan AM-teknologiaan (additive manufacturing, ainetta lisäävä tuotanto, kansankielellä 3D-printtaus) ja 360vr-ratkaisuumme. Perehdytysmateriaali on toteutettu virtuaalilaseille ja perustuu 360-videokuvaan. Sisältö...
Yhdessä asiakkaan parhaaksi – kotihoidosta tänään ja huomenna
Tervetuloa keskustelemaan kotihoidon yhteiskehittämisen mahdollisuuksista ”Yhdessä asiakkaan parhaaksi – Varsinais-Suomen kotihoito tänään ja huomenna” -tilaisuuteen torstaina 29.9. klo 14–16. Tilaisuus...
TTDLoikka - työhyvinvointia digiloikalla
TTDLoikka-hankkeen teemaseminaari (11.10.2022.) on valitettavasti peruttu
TTDLoikka-hankkeen teemaseminaari (11.10.2022.) on peruttu. Työhyvinvointia tuottava digiloikka (TTDLoikka) on malli, joka tarjoaa työkaluja teknologioiden omaksumiseen ja auttaa kääntämään jo...
DigiReactor presents: Le Grand Amateur of Problems
Developing digital services and products is made easy by us in the DigiReactor. Three simple rules makes you born digital...
Periscope & water with horizon.
AI-lähettiläät signaalia etsimässä – eka työpaja 23.8.
AIL-lähettiläisen toisen kierroksen 1. työpaja pidettiin 23.8. Signaalia datasta etsimässä oli 8 AI-lähettilästä ja saatiin tutustua 7 mielenkiintoiseen ja erilaiseen...
Digireactor events
Digireactor events start 1.9.2022
Digireactor starts on Thurdsay morning 1.9.2022! If you want to know more about digital service development in an easy way,...
Osuu&Uppoaa and AI-lähettiläs goes #theSHIFTfi
Meet us with a smile at #thshiftfi at Hotel Kakola, Turku, Finland! Osuu & Uppoaa (Hit & Sink) hits you...
Tiedolla kohti työhyvinvointia
Kuva: Ramanda Andersson Voimavarasi Oy:stä vetämässä Hyvinvoinnin aamupäivää. Työhyvinvointia tuottava digiloikka (TTDLoikka) -hankkeen pilotit ovat täällä! Mukana oleville yrityksille on...
TechCampus Day Osuu ja Uppoaa tiimi
AM osui ja upposi: vr360-pilotti kenttätesteissä
Kuva: TechCampus 6.6.2022, jossa Osuu ja Uppoaa pilottia esitellään. Oikealta: projektiavustaja Jaakko Susi, erikoistutkija Ari Helin, johtaja Erkki Virkki (Koneteknologiakeskus),...
Erilaisia Miro-tauluja, joissa paljon lappuja
Pienet kotihoitoalan ja teknologia-alan yritykset, julkiset toimijat ja yhdistykset innostuneesti mukana yhteiskehittämässä kotihoitoa
Miten lievittää vanhusten kokemaa yksinäisyyttä? Millaisin keinoin kotihoidon työntekijöiden perehdytystä voitaisiin parantaa? Ja, miten edesauttaa ajantasaisen tiedon saatavuutta yhdistysten kotiin...
Periscope & water with horizon.
Uppoa 3D-tulostuksen 360-maailmaan vr-laseilla
Katse lähitulevaisuuteen! AM (additive manufacturing) eli 3D-tulostus tutuksi 360vr-ratkaisullamme! Sopii aiheesta kiinnostuneille ja asiaan perehtyneille! 360vr-pilottimme on tulossa testikäyttöön. Tule...
Compass on pad, hands, seaview
AI & Maritime – Turku.ai meetup Tue 31.5.
Turku.ai järjestää oman pre-Navigate tapahtuman tiistaina 31.5. Isäntänä ja emäntänä toimii AI-lähettiläs -hanke. (katso myös Turun Sanomien alio). Tiistaina aiheesta...
Kynä, käsi, vastauslomake
HCT2.0 tutki: maturiteetti pohjoismaalaisten testialustojen silmin
Health Campus Turku 2.0 -hankkeessa (lyhyesti HCT 2.0) haastattelimme pohjoismaalaisia terveysalustoja ja tarkastelimme, mitkä asiat tekevät terveysalan testialustasta kypsän. Haastateltavat...
Team discusses
Technical & human – You and your team in DigiReactor
Setting the problem and solving it. That is the quest, or the noble attempt. And actually it is your learning...
WiFE-ryhmä neukkarissa
WI-FE monessa mukana – hankepäivä 29.4.
WI-FE eli Work Informatics ja Future Ethics -tutkimusryhmät kokoontuivat pitkästä aikaa yhteen ihan paikan päälle. Kuvasta toivottavasti näkyy yhdessätekemisen ja...
Prof. Antti Salminen Koneteknologiakeskuksen edessä
50 vuotta AM- ja VR-teknologiaa: uusi 360vr ratkaisu yhdistää
Kuva: professori Antti Salminen esittelee Koneteknologiakeskuksen edessä AM-teknologiaan liittyvää VR-ratkaisuamme. Kuva otettu 360-videolta, joka sisältyy VR-toteutustamme. On hyvä  muistuttaa välilllä...
Iso varsato ja hyllyjä
AI-lähettiläs: Datavarantoja hyötykäyttöön askel kerrallaan
Nyt viimeistään yritysten on aloitettava tekoälymatkansa: välineet ovat kehittyneet, riittävän hyvälaatuista dataa on riittävästi, tekeminen on ketteröitynyt. Näin totesi professori...
AI-lähettien toinen kierros polkaistu käyntiin 26.4.
Turussa polkaistiin käyntiin 2. AIL-kierros 26.4. Tilaisuus tarjosi vauhdikkaita esityksiä ja hyvää keskustelua kapean tekoälyn konkreettisten hyötyjen parissa. Kuten kuvasta...
Man watching research papers on the wall.
Terveysalan testialustojen maturiteettimalli
Miksi testialustoja ja niiden maturiteettiä eli kypsyyttä pitäisi tutkia? Lue lisää kirjoittamastamme Health Campus Turku blogista. ”Testialustojen kypsyyden arvioinnin avulla...
Vanha pariskunta katsoo toisiaan kotitalonsa puutarhassa syksyllä.
Yhteiskehittämisellä kohti resurssiviisautta
Yhteiskehittämisen varhaisen vaiheen pilotointi alkaa 7.4.2022 kotihoidossa Turun Sanomien alio 2.4.2022. ”Yhteiskehittämisellä kohti resurssiviisasta digitaalista kotihoitoa” Turun kauppakorkeakoulussa käynnistyi syksyllä...
Low hanging fruits
AI-lähettiläiden kick-off 26.4. – 2. kierros alkaa!
Varsinais-Suomen AI-lähettiläiden ensimmäinen kierros päättyi hyviin tunnelmiin ja tuloksiin helmikuussa. Nyt hankkeessa käynnistyy toinen kierros 26.4. klo 9-11.30 (zoom). Kick-offissa...
TTDLoikka-hankkeen avulla kohti vahvempaa työhyvinvointipääomaa
Työhyvinvointia tuottava digiloikka (TTDLoikka) -hankkeessa on syksyn 2021 ja kevään 2022 aikana kartoitettu pk-yritysten kanssa muun muassa työhyvinvoinnin ja datatalouden...
Iloa ja unelmia
Hae unelma-asiantuntijaksi – FM-TJT-maisterihaku 16.3.-30.3.2022
Unelma-asiantuntijaksi? HUOM! Twitchissä lisää asiaa ohjelmastamme myös 25.3. klo 14.15! Siis siirry Twitch-kanavallamme aina perjantaisin klo 14.15. Haluatko luoda sujuvampia...

WI Instagramissa