Yhteiskehittämistä resurssiviisaasti – REDI SOTE -julkaisu
”Ensitreffit alttarilla”, ”Yksi yhteinen asiakas”, ”Nuoren oma ääni kuuluviin”, ”Mene kyykkyyn”, ”Kenelle sinä olet tässä maailmassa ilo”, ”Hankehumppa seis, tulokset hyötykäyttöön”,…
Kaikki otsikossa mainitut ja paljon muita ajatuksia ja tunteita herättävää tuli esiin varhaisen vaiheen yhteiskehittämisen piloteissa, joita teimme REDI SOTE -hankkeessa 2021-2023. Pilottien teemat olivat kotihoito (kevät 2022) ja lasten ja nuorten sosiaali- ja hyvinvointipalvelut (kevät 2023). Pilotteihin osallistui alan ammattilaisia julkiselta, yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta sekä kokemusasiantuntijoita. Näiden lisäksi ”ensitreffit alttarilla” -hengessä IT- ja muita relevantteja asiantuntijoita eri alojen yrityksistä oli kutsuttu mukaan.
Turun yliopiston tavoite oli selvittää miten voidaan toteuttaa resurssiviisaasti ja laadukkaasti varhaisen vaiheen yhteiskehittämistä yhdessä valitusta aiheesta ja relevantin toimijajoukon kanssa silloin, kun resursseja ei juuri ole mihinkään ylimääräiseen (aikaa, rahaa, tekijöitä) ja ongelmat ovat vähintään ei-mukavia (vrt. ilkeät ongelma/wicked problem). Vaihtoehtoa ”ei sitten tehdä mitään” ei kukaan osallistujista valinnut. Hyvä niin. Pilottien toimesta syntyi kymmenkunta toimenpidettä, joista yllättävän moni on edennyt jatkoon resurssiniukasta tilanteesta huolimatta.
Tässä kohtaa meidän REDI SOTE -tiimimme haluaa vielä kerran kiittää lämpimästi ja isosti pilotteihin osallistuneita kotihoidon ja lasten ja nuorten sosiaalipalvelujen ammattilaisia sekä muita osallistujia. Teidän aikanne ajatuksineen oli meille elintärkeä! Viesti on kuultu ja viemme sitä eteenpäin!
Turun yliopiston REDI SOTE -osahankkeen tuloksia löytyy julkaisusta seuraavasti:
- 2.4 Testialustapalvelut tehostavat yhteiskehittämistä, Antti Tuomisto ja Eva Collanus
- 3.1 Yhteiskehittäminen murroksessa, Satu Aaltonen
- 3.2 Yhteiskehittämisen varhainen vaihe, Tanja Vähämäki ja Satu Aaltonen
- 4.2 Digitaaliset työkalut yhteiskehittämisen varhaisessa vaiheessa, Riitta Söderlund
- 5.7 Ikääntyneiden kotihoitopalvelut, Riitta Söderlund
- 5.8 Lastensuojelun palvelukokonaisuus, Tanja Vähämäki ja Satu Aaltonen
Tuloksia on sen verran, että tuotamme näistä erilliset tiedotteet, jossa käydään läpi löydöksiä tarkemmin. Sillä välin jos asia kiinnostaa, niin tutustu itse REDI SOTE -loppujulkaisuun.
Tuloksia REDI SOTE-hankkeessa tuottivat Turun yliopiston lisäksi Laurea-ammattikorkeakoulu, Forum Virium Helsinki, Turun ammattikorkeakoulu ja Åbo Akademi. Julkaisusta löytyy paljon hyödyllistä yhteiskehittämisestä, resurssiviisaasta toiminnasta ja digitaalisten ratkaisujen hyötykäyttöönotosta etenkin sosiaali- ja hyvinvointialoille, mutta tulokset ovat osin sovellettavissa myös muille aloille. Tervemenoa tutustumaan julkaisuun! Jos aihet kiinnostaa, niin ota yhteyttä tekijöihin ja jatketaan keskustelua! Me ainakin jatkamme!
Yst.t,. Antti Tuomisto, Satu Aaltonen, Riitta Söderlund, Tanja Vähämäki, Eva Collanus
Turun yliopiston REDI SOTE -tiimi (hankesivut ja lisää uutisia)
Turun yliopisto, Turun kauppakorkeakoulu, Tietojärjestelmätiede ja Work Informatics
Hanke rahoitetaan osana unionin Covid-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.