Erikokoisia lahjapakaetteja

Tekoälyä hankkimassa – AI-lähettien työpaja joulumielellä

Joulu on ovella

AI-lähettit kokoontuvat 24.1.2023 toiseen työpajaan kokemaan ahaa-elämyksiä oman datan ja bisneksen parissa. Nyt ennen joulua on hyvä hetki muidenkin pohtia hetki oman yrityksen datajoukkoja ja datavirtoja: mitä on, missä kunnossa, miten datat liittyvät liiketoimintaan ja miten hyvin niitä ja niiden potentiaalia hyödynnetään tällä hetkellä? Totta on, että kaikki ovat olleet kilttejä ja dataa löytyy. Mutta se mikä voi yllättää on data- ja tekoälypolulle lähtemisen monet muodot: CRISP-DM -tyyppisten isojen dataprojektien lisäksi pienet jatkuvaan oppimiseen valjastetut kokeilut tekoälyajattelun ja uusien datatyökalujen parissa voivat olla todellisia suunnannäyttäjiä.

Lisää osaamista,  parempia päätöksiä

AI-lähettiläs -hankkeen kokemusten perusteella voimme todeta, että ketterissä ja kokemuksellisissa AI-lähettiläskeisseissä on onnistuttu hankkimaan osallistujille uutta osaamista ja tietoa. Tätä on sitten käytetty päätöksenteossa dataprojektin jatkotoimenpiteistä. Parempaa tietoa, parempia sisältöjä, parempia päätöksiä jatkotoimenpiteistä datan parissa. Data myös yllättää: aina ei datassa ole signaalia, jolloin päätös jatkosta on se että nyt ei kannata jatkaa kyseisen datajoukon parissa. Tai datajoukkoa pitäisi  täydentää tai laajentaa, koska uusi datan ja liiketoiminnan sekä tekoälytyökalujen mahdollisuuksien ymmärrys on parantunut. Kaikki vaihtoehdot ovat kuitenkin hyviä, koska datassa on potentiaalia, tekoäly- ja data-analytiikkatyökalut kehittyvät koko ajan ja yhdessätekemisessä on voimaa tekoälypolulla etenemiseen.

Sinustako AI-lähettiläs? Tule mukaan FIIF-seminaariin 16.2.2023

AI-lähettiläs kertoo tulosksista 16.2.2023 FIIF-seminaarissa. Ilmoittaudu mukaan. Ja lisää toivelistalle aikaa ihmetellä dataasi, keskustella siitä kumppanien kanssa ja ryhtyä tuumasta toimeen! AI-lähettiläs -henkisiä pilottiprojekteja käynnistetään keväällä 2023 Tekoälyakatemiassa yhteistyössä Turun yliopiston kauppakorkeakoulun ja Teknillisen tiedekunnan kanssa. Paikkoja on rajoitetusti, vink vink.

Työpaja AI-lähettiläille 24.1.2023 – alustava ohjelma:

  • Tervetuloa! Lehtori Antti Tuomisto
  • Mitä tekoälymenetelmillä voi (oikeasti) tehdä? Erikoistutkija Paavo Nevalainen
  • Kokemuksia AI-lähettiläspolulla! Projektitutkija Tanja Vähämäki + AI-lähettiläät
  • Konenäkötyökaluja uniikkeihinkin tarpeisiin: tekoälyn käyttöönotto ei vaadi konsultteja. Arttu Laitinen, Head of Smart City, MarshallAI
  • Mitä seuraavaksi, AI-lähettiläs? Lehtori Antti Tuomisto

Lisätietoja:

Antti Tuomisto ja Turun yliopiston AI-lähettilästiimi
antti.tuomisto@utu.fi
040-7371533
AI-lähettiläs-hanke