Etusivu       Sivukartta       Yhteystiedot  
Hot Potato kehittää pk-yritysten digitaalista työympäristöä ja -hyvinvointia. Tule mukaan! 17.2.2017

HotPotato


Turun yliopiston kauppakorkeakoulu on mukana Turun ammattikorkeakoulun koordinoimassa, Euroopan unionin sosiaalirahaston rahoittamassa Hot Potato -projektissa, jonka tavoitteena on tuottaa digiloikka suomalaisille yrityksille. Projektiin etsitään nyt mukaan koko Suomen alueelta digitalisoinnista sekä työprosessien ja -hyvinvoinnin kehittämisestä innostuneita pk-yrityksiä. Hanke kestää vuoden 2018 loppuun saakka.

Projektiin otetaan mukaan yrityksiä, joiden kanssa kokeillaan digitaalisen työympäristön kehittämistä. Yritysten kanssa kartoitetaan kehitystarve ja parannetaan palveluja, tuottavuutta, kilpailukykyä ja työhyvinvointia. Vipuvarsina tavoitteiden saavuttamiseksi projektissa käytetään digitalisaatiota, pelillistämistä ja tiedolla johtamista.

- Projektiin osallistuvalle pk-yritykselle tehdään oma asiakaskohtainen alkukartoitus, jonka perusteella valitaan, mitä vipuvarsia kehitysprojektissa käytetään. Yritys saa oman räätälöidyn kehitysprojektin toimenpiteet osaksi omaa arkea. Lopputuloksena pk-yritys saa eväät hyvinvoivaan ja tuottavaan työyhteisöön, kertoo projektitutkija Heli Niemi.

Yrityskohtaiset toimenpiteet voivat liittyä esimerkiksi palvelujen tai palveluarkkitehtuurin kehittämiseen, toiminnan kehittämiseen kohdeyrityksen ja sen loppuasiakkaan kanssa tai tuottavuuden kehittämiseen palvelutarpeita ennakoimalla.

- On mahdollista tuottaa myös kohdeyritykselle ketteriä, kokeilukulttuurin perustuvia ratkaisuja. Näitä voivat olla arjessa käytettävät järjestelmät ja laitteistot, yrityksen henkilöstön sisäiset suhteet tai resurssien kohdentaminen yrityksen tarpeiden mukaisesti. Hot Potatossa yrityksen johtamista parannetaan osallistamalla työntekijät ja johto yhdessä kehittämään digitalisaatiota ja siten parantamaan työn sujuvuutta. Yrityksen sisäiset prosessit, toiminnat ja käytännöt halutaan tehdä henkilökunnalle läpinäkyviksi, Niemi kertoo.

Hot Potato -projektiin etsitään mukaan koko Suomen alueelta kokeilunhaluisia ja työhyvinvoinnista kiinnostuneita pk-yrityksiä.

Kiinnostuitko? Kysy lisää:

Projektitutkija Heli Niemi
helham@utu.fi
+358 50 482 0707
Turun yliopisto, Turun kauppakorkeakoulu

Projektipäällikkö Marika Säisä
+ 358 44 9072 080
Turun ammattikorkeakoulu marika.saisa@turkuamk.fi